Menieren
tauti lyhyesti
"Kolmen
H:n sairaus"
1. huonokuuloisuus
2. humina
3. huimaus
Suomessa joka 2000:s ihminen sairastuu vuosittain Menieren tautiin.
Jokaiselle Menieren tautia sairastavalle
hänen vammansa on ainutkertainen. Jokaisella Menieren tautia
sairastavalla taudinkuva on erilainen.
Menieren
tautia sairastavalle tärkeää:
- Terveet
elämäntavat
- Vähäsuolainen
ruoka
- Riittävä
uni
- Stressin
välttäminen
- Tasapainoharjoitukset
- Huimauskuntoutus
- Lääkitys
- Tarvittaessa kirurgiset
toimenpiteet
Menieren
taudille tunnusomaista:
- Krooninen
sisäkorvasairaus, jonka syytä ei tunneta
- Taudinkulku oikullinen, kuulon
heikkenemis- ja kiertohuimauskohtauksia
- Sisäkorvan nesteen
lisääntyminen ja paineennousu aiheuttavat kohtauksen
- Sairastumisikä
vaihteleva n. 25 - 55 v.
- Huimauskohtaukset varoittavat
tulostaan siten, että humina voimistuu ja korvan paine
lisääntyy
- Oireet harvoilla molemmissa
korvissa
- Tauti ei yleensä
johda täydelliseen kuuroutumiseen, mutta kuulo saattaa
heiketä ajan myötä
- Kohtaukset tulevat
päivittäin, viikoittain, vuosien välein tai
saattavat loppua kokonaan
Suomen
lääkärilehden artikkeli Menieren taudista(pdf)
Kiertohuimaus
ÄLÄ
JÄÄ YKSIN!
Meniere-yhdistys auttaa
siinä,
miten oppia elämään Menieren taudin kanssa.
Vaikka
kokemukset ovat erilaisia, tautia sairastava voi
löytää
toisten kokemuksista itsensä ja näin saada voimaa
pärjätä oman sairautensa kanssa.
Keski-Suomen
Meniere-yhdistys
järjestää jäseniltoja keskustelun
merkeissä
sekä järjestää asiantuntija
luentoja.
Ota rohkeasti yhteyttä! Tästä
löytyvät yhteystiedot.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Miksi huimaus aiheuttaa
pahoinvointia?
Merisairaudella, matkapahoinvoinnilla ja keinumisen aiheuttamalla
pahoinvoinnilla on sama tausta, tasapainoaistin poikkeuksellinen
ärtyyntyminen.
Pahoinvoinnin mekanismi on ilmeisesti sama myös Menieren taudissa. Ruuansulatusjärjestelmä
toimii itsenäisesti ja on säädelty autonomisen
hermoston välityksellä. Kun laitamme ruokaa tai juomaa
suuhumme, se niellään automaattisesti nielurefleksin
välityksellä ja ruoka etenee
ruokatorven kautta vatsalaukkuun. Vatsalaukusta erittyvä
suolahappo ja syljen entsyymit alkavat hajoittaa ja pilkkoa
ruokapaloja. Osittain
sulanut massa etenee suolistoon, jossa pilkkomista jatketaan ja
ravintoaineet ja neste imeytyvät suolisto-maksa kiertoon. Lopuksi
kuona-aineet
poistuvat paksusuolesta.
Mikäli elimistö on sairas tai kemiallisesti
ärsyttävää "myrkkyä" niellään voi
ihmisellä seurata kuvotusta tai tapahtuma voi laukaista
oksennusrefleksin.
Vatsanpohjasta sieppaa ja vatsan sisältö oksennetaan.
Eräät eläimet, kuten jyrsijät ja hevonen eivät
pysty oksentamaan. Koiralla puolestaan
oksennusrefleksi toimii hyvin. Oksentamisen jälkeen
ruuansulatuselimistöllä on mahdollisuus rauhoittua.
Oksentamisen käynnistää aivorungon alueella
lähellä 4. aivokammiota sijaitseva pahoinvointikeskus. Se saa
tietoa vaguus-hermon
välityksellä
ruoansulatuskanavasta. Oksennusrefleksiä on pidetty
suojaheijasteena, jolloin pilaantunut ruoka tai myrkky voidaan poistaa
elimistöstä.
Myös suoliston sairauksissa oksennusrefleksi suojaa
elimistöä ja vähentää suolen toimintaa.
Oksennusrefleksi laukeaa siten, että palleahermo yhdessä
suorien ja vinojen vatsalihaksien kanssa lisää vatsaontelon
painetta äkillisesti.
Paine avaa ruokatorven ja vatsalaukun välisen melko
löysän liitoksen ja ajaa voimalla vatsan eritettä
nieluun. Osa kokee samanaikaisesti
voimakasta ulostamisen tarvetta. Suoliston venyminen, tulehdus tai
tukkeuma voivat laukaista oksennusrefleksin. Samoin jännitys tai
muu
emotionaalinen tila.
Toinen tärkeä pahoinvointikeskusta ärsyttävä
hermovaikutus tulee aivohermojen alueelta. Paha maku voi aiheuttaa
makuhermoa pitkin
välittyvän heijasteen, jossa viesti kulkee
pahoinvointikeskukseen kolmoishermoa pitkin. Hajuaistin
välityksellä tapahtuva pahoinvointi on
useimmille tuttua ja tässäkin on aiheuttajana
pahoinvointikeskuksen ärsyyntyminen. Myös
näköaistilla on yhteys pahoinvointikeskukseen.
Tasapainoaistin poikkeuksellinen ärsyyntyminen on myös
tavallinen syy pahoinvointiin. Päiväkirurgisissa
leikkauksissa 20 - 80 % potilaista
kärsii leikkauksen jälkeisestä pahoinvoinnista, joka
johtuu osittain nukutuslääkkeistä, osittain leikkauksen
aiheuttamista hermoärsytyksistä ja
osittain leikkauksessa vapautuneista kemiallisista aineista,
sytokiineista. Esim. karsastusleikkauksen yhteydessä pahoinvointia
kokee jopa
kolme neljästä henkilöstä, gynekologisten
leikkausten yhteydessä joka toinen.
Menieren kohtaus ja
pahoinvointi
Klassiseen Menieren taudin kohtaukseen kuuluvat pahoinvointi, oksennus,
kalpeus ja väsymys. Kohtaus alkaa usein oireilla, jossa on
ikään kuin perhosia vatsassa, lievästi kuvottava olo,
korva huutaa ja on tukkoinen. Sitten ilmenevät liikevaikeudet,
kiertohuimaus ja
oksentaminen. Väsymys jatkuu oksentamisen jälkeen, jolloin
yleensä pahoinvointi helpottaa ja huimaus alkaa mennä ohitse.
Pahoinvointi
syntyy siitä, että tasapainoaistijärjestelmää
ärsytetään normaalista poikkeavalla tavalla. Toinen
tasapainoelin ilmoittaa kaiken olevan hyvin ja
toinen kertoo pään kääntyvän. Aivorungon
yläosassa olevissa rakenteissa sijaitsee asentomuisti, joka ei
kykene tulkitsemaan ristiriitaisia
tasapainoelimien signaaleja. Vahvempi näistä
reflekseistä voittaa; henkilö tuntee
kääntyvänsä, häntä huimaa ja aivorungon
pahoinvointikeskus
ärsyyntyy. Pahoinvointi jatkuu kunnes ristiriitaiset
tasapainorefleksit ovat rauhoittuneet ja huimaus menee ohitse.
Pahoinvoinnin lääkehoito
Menieren taudin pahoinvointiin voidaan vaikuttaa samoilla
lääkkeillä kuin matkapahoinvointiin. Ilmeisesti
pahoinvoinnin mekanismi on sama sekä
Menieren taudissa että matkapahoinvoinnissa. Suosituimpia
lääkkeitä ovat vähän väsyttävät
pahoinvointilääkkeet, joskin kaikilla pahoinvointi-
lääkkeillä on väsyttävä vaikutus,
toisilla enemmän kuin toisilla. Stemetil, Postafen ja Marzine ovat
esimerkkejä vähemmän väsyttävistä
lääkkeistä.
Scopoderm ei ole kohtauksiin soveltuva, koska se vapauttaa skopolaminia
hiljalleen ihon kautta verenkiertoon, jolloin hoitovaste alkaa
aikaisintaan kuuden tunnin kuluttua. Voimakkaassa pahoinvoinnissa
joudutaan yleensä lääkitsemään suuremmilla
annoksilla.
Pahoinvointi ja huimaus väsyttävät ja lääkekin
väsyttää. Lepo ja uni auttavat ja
herättyään henkilöllä on parempi olla.
Stemetiliä saattaa joutua
ottamaan kolmekin peräpuikkoa vaikeassa Menieren taudin
kohtauksessa. Tällöin on riskinä
iäkkäillä ja nuorilla henkilöillä
sivuvaikutusten
ilmeneminen. Niitä ovat lihasjäykkyys ja vapina.
Pahoinvointilääkkeiden käytössä on
noudatettava varovaisuutta. Ne herpauttavat huomiota
ja väsyttävät minkä vuoksi
pahoinvointilääkkeiden käyttö ei sovi yhteen
autolla ajon kanssa.
Menierikon supermarkettisyndrooma
Pitempään jatkunutta Menieren tautia luonnehtivat:
supermarkettien välttäminen, korkean paikan pelko ja
torikammo tai epämiellyttävyyden
tunne avaralla paikalla. Näitä tuntemuksia ei usein haluta
ilmaista, ennen kuin asiaan kohdistetaan huomiota. Kaikki
nämä ilmiöt liittyvät
tavallaan tasapainon säätelytoiminnan häiriöön
ja matkapahoinvointiin.
Liikkuessaan supermarkettien hyllyjen välissä Menierikko
kokee hyllyrivien vilistävän
ääreisnäkökentässä ja aiheuttavan
huimausta.
Ääreisnäkökenttä on juuri se alue, josta
näköimpulssien viesti kulkee tasapainotumakkeeseen ja
säätelee tasapainoa. Ääreisnäkö
säätää
tasapainoelimen toimintaa aivorungossa ja pikkuaivoissa.
Tasapainoelimen impulssit ovat vauriosta johtuen ristiriitaisia
näköaistin kanssa.
Seurauksena on ristiriitatilanne, joka on verrattavissa
matkapahoinvointiin. Vastaava tilanne on ihmisvilinä ruuhkaisessa
ostoskeskuksessa.
Ääreisnäkö ja tasapainoaistin viestit ovat
ristiriitaisia ja olo on epämiellyttävä. Korkean paikan
kammoon liittyy nipistelyä vatsanpohjassa ja
kuvotusta. Oire johtuu siitä, että näköaistin osuus
korostuu Menieren tautia sairastavilla ja tasapainon kannalta
tärkeä ääreisnäkö ei saa
riittävää tietoa lähiympäristöstä
tasapainon säätelyä varten. Vastaava tilanne on aukeilla
paikoilla kuten torilla.
(Lähde: Meniere-posti 2/2007)
Tasapainoelimen ja muut
huimausta aiheuttavat sairaudet
Matkapahoinvointi
Matkapahoinvoinnilla (kinetosis) tarkoitetaan meri-, lento-, auto- tai
junamatkaan liittyvää sairautta tai esim. huvipuiston
laitteissa
koettua epämiellyttävää elämystä.
Oiireina esiintyy apatiaa, päänsärkyä, mahavaivoja,
kalpeutta, hikoilua, syljen erityksen lisääntymistä,
pahoinvointia ja oksentelua. Tila voi liittyä joko lyhytkestoiseen
tai pitkään liikeärsytykseen. Matkapahoinvointi ei ole
varsinainen
sairaus, vaan terveiden tasapainoelinten voimakas reaktio sellaisilla
henkilöillä, jotka eivät ole tottuneet kyseiseen
liikkeeseen. Toistuva,
pitkittynyt tai muuten epänormaali kaarikäytävien
ärsyttäminen esim. pyörivällä tuolilla voi
aiheuttaa pahoinvointia, samoin tasapainoelimen
otoliittielinten (pyöreän ja soikean rakkulan)
ärsyyntyminen esim. hississä tai keinuvan laivan kannella.
Matkapahoinvointia ei esiinny
henkilöillä, joiden tasapainoelimet ovat tuhoutuneet.
Matkapahoinvointi saattaa syntyä myös silmien
välityksellä esim. katsottaessa filmiltä
vuoristorata-ajelua tai myrskyävällä merellä
liikkuvaa
laivaa. Toisaalta se voi syntyä ilmankin tasapainoelinten tai
silmien välittävää liikeaistimusta. Pelon ja
epävarmuuden tai kykenemättömyyden
suunnistautua ympäristössä tiedetään
aiheuttavan lento- tai merisairautta ja korkean paikan huimausta.
Matkapahoinvointi on harvinaista alle 2-vuotiaalla. Yleisintä se
on 3 - 12 vuoden iässä, minkä jälkeen oireet
vähenevät iän mukana nopeasti.
Vanhuksetkaan eivät silti ole immuuneja matkapahoinvoinnille.
Matkapahoinvointia esiintyy yleisimmin naisilla kuin miehillä.
Myös astronauteilla
on ilmennyt avaruuslentojen aikana samantapaista matkapahoinvointia
kuin maan päällä liikkuvissa ajoneuvoissa.
Avaruuspahoinvointia on
todettu noin 50 %:lla astronauteista.
Hoito
Jos matkapahoinvointia aiheuttava liike jatkuu pitkään,
elimistö tottuu siihen ja pahoinvointi lakkaa, esim. laivamatkalla
2- 4 vuorokauden
kuluttua. Pitkän laivamatkan jälkeen esiintyy usein
huimauksen tunnetta, koska elimistö joutuu jälleen tottumaan
uusiin olosuhteisiin.
1. Jos oireet ovat ehtineet alkaa, hoito on
yleensä tehotonta. Mikäli mahdollista, pahoinvointia
aiheuttavaa liikettä tulisi vähentää esim.
siirtyminen laivan tai lentokoneen
keskiosaan heikentää liikkeen aiheuttamaa ärsytystä.
2. Turhia pään liikkeitä tulee
välttää. Pitkällään olo saattaa helpottaa.
3. Katseen kiinnittäminen ajoneuvon
ulkopuoliseen kiinteään kohteeseen, esim. horisonttiin
auttaa. Ellei sopivaa kiinnekohtaa ole, saattaa
silmien sulkemisesta olla
hyötyä.
4. Pahoinvoinnin takia eivät suun kautta
otettavat lääkkeet auta. Pahoinvointia voidaan
lievittää antihistamiiniperäpuikoilla.
Ehkäisyksi sopivat erilaiset antihistamiinivalmisteet suun kautta
nautittuina noin puoli tuntia ennen matkan alkua.
Nykyään on käytössä myös korvalehden
taakse kartiolisäkkeen pintaan kiinnitettäviä
laastareita, joissa on pahoinvointia estäviä
lääkeaineita. Alkoholin nauttimista tulisi
välttää 5-10 tuntia ennen matkalle lähtemistä
ja matkan aikana, koska se herkillä henkilöillä
lisää matkapahoinvointia.
Menieren tauti
Klassinen Menieren tauti (Morbus Meniere) tarkoittaa korvasairautta,
johon kuuluvat korvan
humina, huonokuuloisuus ja huimaus.
Sairauden esiintyvyys väestössä on keskimäärin
1/2000. Eniten sitä on 35-55 vuotiailla, miehillä hieman
enemmän kuin naisilla.
Menieren tautia saattaa olla myös lapsilla.
Syyt
Vaikka Prosper Meniere kuvasi nykyisin nimeään kantavan
oireyhtymän jo vuonna 1861, ei sairauden syytä vielä
tunneta. Syyksi on esitetty
sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriötä,
kilpirauhasen toimintahäiriötä, kallovammoja, aiemmin
sairastettuja korvatulehduksia, virusinfektioita,
allergiaa ja perinnöllisyyttäkin, mutta mitään
näistä tekijöistä ei esiinny menieren tautia
sairastavilla sen runsaammin kuin muussakaan väestössä.
Usein kohtauksia laukaisevana tekijänä näyttää
käytännössä toimivan stressi. Menieren taudista
tiedetään, että simpukan sisällä olevan
nestetilan
paineennousu, hydrops, aiheuttaa edellä mainitut korvaoireet,
huminan, kuulon heikkenemisen ja huimauksen. Sitä ei tiedetä
muodostuuko
nestettä korvaan liikaa vai onko kysymyksessä nesteen
imeytymishäiriö. Ilmeisesti kuitenkin hyvin monet eri
sairaudet voivat aiheuttaa sisäkorvan
paineen nousun ja johtaa Menieren tautia muistuttavaan
oireyhtymään kuulon huononemiseen ja huimauksineen.
Taudinkuva
Menieren tauti on useimmiten ainakin alkuvaiheessa toispuolinen. Noin
kolmasosalla sairastuneista se joko alkaa molemminpuoleisena tai
muuttuu myöhemmin molemminpuoleisiksi. Toispuoleisena alkavassa ja
molemmin puoliseksi muuttuvassa tautimuodossa toinen korva
sairastuu muutaman kuukauden kuluessa ensioireiden ilmaantumisesta. Jos
tauti on jo vuosia ollut toispuolinen, on toisen korvan sairastuminen
suhteellisen harvinaista. Yleensä kuulo- ja tasapaino-oireet
kehittyvät yhtä aikaa. Osalla sairastuneista on ensin
pelkästään kuulo-oireita.
Mutta useimmiten taudin kuvaan tulee myöhemmin myös
huimausta. Vestibulaarisessa Menieren taudissa on aluksi vain
kohtauksittaista
huimaista ilman kuulon heikkenemistä, mutta kuukausien tai jopa
vuosien kuluttua kuulokin alkaa heiketä.
Kuulon huononeminen Menieren taudissa vaihtelee ts. kuulo heikkenee
kohtauksen aikana, mutta paranee uudelleen sen päätyttyä.
Usein tautikohtausta edeltää korvan humina ja voimakkaat
äänet kuulostavat epämiellyttäviltä,
säröityviltä. Tilaan liittyy alentunut puheenerotuskyky.
Aluksi kuulo heikkenee eniten pienillä taajuuksilla, kohtausten
toistuessa vähitellen myös suurilla taajuuksilla. Taudin
pitkittyessä
kuulo alkaa kohtausten väliaikoinakin jäädä
yhä huonommaksi ja huonommaksi. Menieren oireyhtymä ei
kuitenkaan yleensä johda
kuurouteen, vaan kuulon aleneminen pysähtyy huonoimmillaan noin 60
db:n tasolle.
Huimaus on kohtauksittaista ja
tavallisimmin rotatorista eli kiertohuimausta, ts. henkilö aistii
pyörivänsä tai hän tuntee ympäristön
pyörivän.
Toisinaan hän voi myös aistia ylös ja alas tai eteen ja
taakse suuntautuvaa liikettä. Usein huimausta edeltää
jokin ennakoiva oire, josta asianomainen
tietää huimauskohtauksen olevan tulossa. Tällaisena
ennakko-oireena voi olla korvan sointi, huminan lisääntyminen
entuudestaan, kuulon heikkeneminen
tai paineentunne korvassa. Koska Menieren taudissa kärsivä
henkilö yleensä ennakko-oireiden perusteella tietää
olla varuillaan, ei tämän taudin vuoksi
esim. ajokorttia ole katsottu aiheelliseksi peruuttaa. Luonnollisesti
kuitenkin sairauden aktiivisessa vaiheessa, kun huimausta on esim.
päivittäin, autolla
ajoa tulee välttää. Äkillinen ennalta arvaamaton
huimauskohtaus on Menieren taudissa mahdollinen joskin harvinainen.
Huimaukseen liittyy
vegetatiivisina oireina pahoinvointia, oksentelua, kalpeutta, hikoilua,
ripulia, päänsärkyä ja verenpaineen laskua.
Hoito
Eniten käytetty hoitomuoto Menieren taudissa on
lääkehoito. Samalla korostetaan terveiden
elämäntapojen tärkeyttä. Koska sairauden syytä
ei
varmuudella tunneta, ovat lääkkeet myös hyvin erilaisia.
Diureeteilla eli nesteenpoistolääkkeillä
pyritään vähentämään sisäkorvan
kohonnutta
nestepainetta. Koska runsas suolan käyttö lisää
nesteen keräytymistä, sitä on vältettävä.
Histamiineja on suositeltu potilaille, joilla epäillään
stressin ja vegetatiivisen hermoston toimintahäiriön
aiheuttavan sisäkorvan verisuonten supistumista. Koska histamiinia
ei voida antaa suun kautta
on kehitetty tähän tarkoitukseen sopiva beetahistiini.
Akuutin huimauskohtauksen ja pahoinvoinnin hoidossa
käytetään peräpuikkoina annosteltavia
lääkkeitä.
Invalidisoivan huimauksen hoitoon voidaan Menieren taudissa
käyttää myös tärykalvon läpi
välikorvaan laitettavia ototoksisia antibiootteja, mutta
niiden käyttöön liittyy usein korvan kuuroutuminen.
Tästä syystä ototoksisten antibioottien
käyttöon rajoitettu sellaisiin korviin joissa kuulolla ei
enää ole käytännön merkitystä.
Ototoksisia antibiootteja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi on
osoittautunut puudutusaineen tiputtaminen neulalla
tärykalvon läpi välikorvaan. Huimauskohtaukset voivat
rauhoittua viikoiksi tai kuukaisiksi ja tarvittaessa hoito voidaan
uusia.
Varsinkin, jos stressitekijöillä näyttää
olevan osuutta sairauskohtausten laukaisijana, saattaa olla apua
psykiatrin tutkimuksista, jossa selvitellään
sairauden syitä ja yhteyksiä stressitekijöihin.
Kirurgiseen hoitoon turvaudutaan
silloin, kun lääkehoito ei ole auttanut ja kiusana ovat ennen
kaikkea toistuvat huimauskohtaukset.
Aiemmin sisäkorva tuhottiin leikkauksella tai
lääkkeillä sellaisissa tapauksissa, joissa kuulo oli
mennyt huonoksi, mutta huimaus invalidisoi
potilaan aiheuttaen esim. työkyvyttömyyttä.
Toimenpiteessä tuhotaan tasapainoelin, mutta samalla korva
myös kuuroutuu. Nykyisin käytetyissä
leikkausmenetelmissä jäljellä oleva kuulo
pyritään säilyttämään. Eniten ovat
käytössä erilaiset sisäkorvan nestekiertoa
parantavat menetelmät,
ns. dekompressioleikkaukset. Leikkauksen jälkeen noin kolmasosa
potilaista pääsee huimauksesta eroon ja kolmasosalla se
lievittyy. Jos
invalidisoiva huimaus edelleen jatkuu, on harkittava tasapainohermon
tai sen haarojen katkaisua.
Sisäkorvantulehdus
Sisäkorvantulehdus (otitis interna) voi johtua joko bakteeri- tai
virusinfektiosta. Tavallisimpia sisäkorvantulehdusta aiheuttavia
viruksia ja
virussairauksia ovat sytomegalovirus, vihurirokko, sikotauti,
tuhkarokko, influenssa, parainfluenssa, vyöruusu, hepatiittivirus,
adenovirus,
isorokko sekä myös polio.
Varhemmin komplikaatiot (kuulon heikkeneminen ja huimaus) olivat
yleisiä etenkin sikotaudissa, tuhkarokossa ja vihurirokossa, mutta
niiden
määrää on voitu ratkaisevasti
vähentää rokotuksin. Virusten osoittaminen korvaoireiden
syyksi on vaikeaa. Diagnoosi voi perustua
samanaikaiseen muuhun tautitilaan (kuume, ihottuma, hengitystieinfektio
tms.), korvaoireet ilmenevät jonkin epidemian yhteydessä, tai
virus
tai sen vasta-aine voidaan osoittaa laboratoriokokeissa.
Virusten aiheuttamissa yleissairauksissa infektio pääsee
sisäkorvan nestetilaan tavallisimmin verenkierron kautta. Infektio
tuhoaa kuulo- ja
tasapainoelimen aistinsolukkoa ja seurauksena on tyypiltään sensorineuraalinen kuulon
heikkeneminen, joka yleensä on pysyvä. Usein
sisäkorvassa ilmenee myös soimista ja paineen tunnetta.
Huimaus voi kehittyä samanaikaisesti infektion oireiden kanssa ja
kestää muutamasta
päivästä aina pariin viikkoon. Sisäkorvan tulehdus
saattaa syntyä myös äkillisen tai kroonisen
välikorvan tulehduksen lisätautina. Tavallisimmin
välikorvainfektio pääsee sisäkorvaan sitä
ympäröivässä luisessa seinämässä
olevasta avanteesta, joka on useimmiten aiheutunut kolesteatoomasta
tai kallovammasta. Alkuvaiheessa avanteen tuottamat korvaoireet ovat
lieviä. Potilaalla esiintyy lyhytkestoisia huimauskohtauksia ja
sairaan
korvan kuulo vaihtelee. Tulehdus ei tässä vaiheessa ole
varsinaisesti vielä sisäkorvan puolella. Leikkaushoidolla
kuulo saadaan useimmissa
tapauksissa säilymään.
Sisäkorvan tulehdus välikorvan tulehduksen yhteydessä
jaetaan seroosiin ärsytysmuotoon ja märkäiseen eli
purulenttiin muotoon. Seroosissa
muodossa bakteeri-infektio ei ole vielä sisäkorvan
nestetilassa vaan kysymyksessä on kalvoisen sisäkorvan
ulkopuolella olevan tulehduksen
tuottama ärsytysoire. Jos tila todetaan ajoissa, kuulo voidaan
saada säilymään leikkaushoidolla. Seroosi
sisäkorvan tulehdus on yleisin
henkilöillä, joilla on ennestään krooninen
välikorvan tulehdus ja siihen liittyvä kolosteatooma-avanne.
Etenkin lapsilla saattaa märkäinen aivokalvontulehdus
aiheuttaa joko tois- tai molemminpuolisen kuuroutumisen. Toisaalta on
mahdollista, että
märkäinen välikorvantulehdus aiheuttaa
aivokalvontulehduksen tai että infektio leviää korvasta
aivojen suuriin laskimoihin. Märkäisessä
sisäkorvantulehduksessa sairastunut korva kuuroutuu täysin ja
lisäksi esiintyy voimakasta huimausta pahoinvointeineen ja
oksennuksineen.
Sairastunut kuuluu sairaalahoitoon, jossa aloitetaan
antibioottilääkitys ja hoidetaan mahdollinen
infektiopesäke.
Asentohuimaus
Hyvänlaatuinen asentohuimaus
Hyvänlaatuinen asentohuimaus (vertigo benigna paroxysmalis
positionalis) on pään asennonmuutoksiin liittyvä
kiertohuimaus. Sairauden alkamista
saattaa edeltää kallovamma tai infektiosairaus, mutta usein
tauti ilmenee ilman näennäistä syytä. Oireiden
aiheuttajana pidetään sisäkorvan
tasapainoelimen toimintahäiriötä. Tähän
viittaavat otoliittielinten aistinepiteelissä todetut
rappeutumismuutokset. Toisena mahdollisena syynä
asennonmuutoksien yhteydessä syntyvään huimaukseen
pidetään kaarikäytävässä joko irrallaan
olevan tai aistinepiteeliin kiinnittyneen ylimääräisen
materiaalin kuten otoliittielimestä irronneen kalkkikiteen
aiheuttamaa ärsytystä (cupulolithiasis).
Yleisintä hyvänlaatuinen asentohuimaus on 45 - 60 vuoden
iässä. Sitä esiintyy myös lapsuusiällä,
tavallisimmin 16 kuukauden - 4 vuoden iässä,
ja tällöin syyksi on esitetty joko tasapainoelimen tai sen
aivotumakkeiden verenkiertohäiriötä.
Taudinkuva
Hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta huimaus on
pyörittävää. Tavallisimmin sitä esiintyy
asennonmuutoksen aikana pitkällään oltaessa, mutta
sitä voi esiintyä myös jalkeilla. Huimaus alkaa muutaman
sekunnin kuluttua asennonmuutoksesta ja kestää 10-15
sekuntia. Samalla henkilön
silmissä voidaan nähdä alemman korvan suuntaan
lyövä edestakainen silmien liike, silmävärve eli
nystagmus. Jos asennonmuutos uusitaan heti
nystagmus ja huimaus ilmaantuvat uudelleen, mutta heikoimpina. Ne
lakkaavat kokonaan 2-3 yrityskerran jälkeen. Levon jälkeen
huimauskohtaukset voivat jälleen palata.
Hoito
Hyvänlaatuinen asentohuimaus kestää muutamasta viikosta
muutamaan kuukauteen ja rauhoittuu itsestään. Harvoin se
jää pysyväksi, mutta
voi parannuttuaan uusia useidenkin vuosien kuluttua.
Tärkeää on, tällaisesta huimauksesta
kärsivä henkilö on tietoinen tilan
hyvänlaatuisuudesta.
Sen mahdollisen syyn selvittely on tarpeen. Kohtausten estämiseen
voidaan tarvittaessa käyttää
huimauslääkkeitä. Hoitona käytetään ns.
asentoterapiaa, jossa potilasta neuvotaan istumaan vuoteen laidalla ja
kallistumaan vuorotellen kummallekkin kyljelle niin monta kertaa
että
huimaus lakkaa. Liikesarja toistetaan muutamia kertoja
päivässä. Tarkoituksena on parantaa keskushermoston
mukautumiskykyä.
Lääkehoidosta ei ole juurikaan apua. Jos huimaus
jää pysyväksi, voidaan joutua turvautumaan
leikkaushoitoon, jossa katkaistaan joko
tasapainohermo tai osia sen kaarikäytäviin tulevista
haaroista.
Keskushermostoperäinen asentohuimaus
Sentraalinen eli keskushermostoperäinen asentohuimaus syntyy
keskushermostovaurion seurauksena. Sen tavallisimpia syitä ovat
multippeliskleroosi,
kasvainten etäpesäkkeet ja verenkiertohäiriöt.
Sairauden kehittyminen ja kulku ovat nopeampia ja rajumpia kuin
hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa. Huimaukseen liittyvä
nystagmus on jatkuvaa ja suuntautuu päätä
pitkällään käännettäessä ylemmän
korvan suuntaan. Usein potilaalla on myös spontaani eli
itsesyntyinen nystagmus ilman sanottavaa huimauksen tunnetta.
Vestibulaarineuroniitti
Vestibulaarineuroniitilla tarkoitetaan äkillistä
tasapainoelimen toimintahäiriötä ja huimausta ilman
kuulo-oireita. Sairauden aiheuttajana pidetään
virusinfektiota, joka vaurioittaa joko tasapainohermoa tai
aivorunkoalueen tasapainokeskuksia.Usein huimausta on edeltänyt
7-10 vuorokautta
aikaisemmin poskiontelotulehdus tai ylähengitystieinfektio.
Vestibulaarineuroniittia esiintyy samassa määrin sekä
miehillä että naisilla ja tavallisin
sairastumisikä on 30-50 vuotta.
Kiertohuimaus alkaa yleensä äkillisesti ja kestää
voimakkaana muutaman päivän ajan. Sairaus paranee
tavallisesti 4-5 viikon kuluessa kokonaan.
Joskus oireet alkavat lievänä huimauksen tunteena tai
toistuvina huimauskohtauksina. Viimeksi mainittu muoto on harvinainen
ja viittaa oireilun
pitkäkestoisuuteen, kroonistumiseen. Huimauksen yhteydessä on
pahoinvointia ja oksentelua ja silmissä todetaan terveen korvan
puolella lyövä
silmävärve eli nystagmus. Kuulo säilyy normaalina, mutta
sairaan korvan tasapainoelimen toiminta on sammunut. Vaikeista oireista
huolimatta
vestibulaarineuroniitti on vaaraton. Taudin parannuttua muutaman viikon
kuluttua myös tasapainoelimen toiminta normalisoituu suurimmilla
osalla
potilaista. Joskus paraneminen saattaa kestää useita
kuukausia.
Sisäkorvan ja aivorungon verenkiertohäiriöt
Sisäkorva, aivorungon tasapainotumakkeet ja pikkuaivot saavat
verenkiertonsa nikamavaltimoiden ja kallonpohjavaltimoiden
välityksellä.
Aivorungon kummankin puoliskon välillä on runsas
verisuoniyhteys ja tästä syystä
verenkiertohäiriöt jommallakummalla puolella
tasapainojärjestelmää
voivat varsin pitkään korvautua vastakkaisen puoliskon
verenkierrolla. Tärkeimmät nikamavaltimoiden ja
kallonpohjavaltimoiden verenkiertohäiriöiden
syyt ovat valtikovettumatauti ja kaularangan kulumisviat.
Sisäkorvan ja aivorungon verenkiertohäiriöiden oireet
riippuvat siitä, kuinka suuri tukkeutunut
verisuoni on.
Wallenbergin oireyhtymä. Kysymyksessä
on pikkuaivovaltimon tkos. Huimaus alkaa äkillisesti ja siihen
liitty voimakas pahoinvointi. Oireet
kestävät useita päiviä ja toipuminen on hidasta.
Korvaoireiden ohella ilmenee samanpuoleisia kasvojen lämpö-
ja kiputunnon häiriöitä, nielemisvaivoja,
äänenkäheyttä, tuntohäiriöitä
vartalon vastakkaisella puoliskolla, silmävärvettä eli
nystagmusta ja vastakkaisen puolen raajojen
toimintahäiriöitä sekä
silmäoireita (Hornerin
oireyhtymä).
Hoito
Jos verisuoniahtauma on leikkauskelpoisessa paikassa, tehdään
leikkaus. Myös kaulanikamien poikkihaarakkeiden verisuonikanavissa
olevia
ahtauttavia luuvalleja voidaan poistaa kirurgisesti.
Verenkiertohäiriöiden hoidossa käytetään
tarvittaessa myös antikoagulantteja
(veren hyytymistä estävää
lääkitystä).
Vanhuusiän huimaus
Huimaus ja tasapainovaikeudet ovat hyvin yleisiä oireita
vanhuksilla. Usein niiden taustalla on muu syy kuin tasapainoelimen
sairaus. Tällaisia
syitä ovat mm. matala tai korkea verenpaine, kaularangan
kulumisviat, erilaiset neurologiset sairaudet, lääkeaineiden
sivuvaikutukset, kilpirauhasen
toimintahäiriöt, epilepsia ja veritaudit.
Tasapainoelimeen liityvä huimaus
Normaalisti tasapainoelimissä tapahtuu yli 40 vuoden
iässä aistinsolukon ja kuulohermosyiden rappeutumista. Kun
niiden toiminta vanhemmiten
heikkenee, on yhä enemmän turvauduttava näköaistiin
tasapainon ylläpitämiseksi. Näön heikkeneminen
osaltaan lisää huimausta ja etenkin
hämärässä
liikkuminen saattaa tuottaa vaikeuksia. Tasapainoelimen vaurion voi
myös vanhuksilla aiheuttaa Menieren tauti, vamma,
kuulo-tasapainohermon
kasvain tai verenkiertohäiriöt. Yleensä keskushermosto
kompensoi tasapainoelimen menetyksen muutamassa kuukaudessa, mutta
vanhuksilla
huimaus ja tasapainovaikeudet voivat jäädä pysyviksi,
koska myös muualla tasapainoa ylläpitävissä
elinjärjestelmissä pikkuaivoissa, kaularangassa
ja näössä on rappeutumismuutoksia. Huimausta esiintyy
etenkin jalkeilla ollessa ja pään äkillisten liikkeiden
yhteydessä ja tästä syystä vanhukset usein
vähentävät liikkumistaan. Jotta tasapainoelimen toimista
korvautuisi mahdollisimman hyvin ja kuntoutuminen onnistuisi, vanhuksia
tulisi rohkaista
liikkumaan runsaasti. Kompensaation jäädessä huonoksi
näköaisti saattaa välittää kiusallisen
epätasapainon tai huimauksen tunteen esim.
vilkasliikenteisellä kadulla, ostoskeskuksissa liikuttaessa tai
televisiota katsottaessa.
Kaularankaperäinen huimaus
Kaularankaperäiset syyt aiheuttavat vanhuksilla usein huimausta.
Tällaisia ovat joko kaularangan kulumisviat tai nikamavaltimoiden
ahtaumat tai
molemmat yhdessä. Kaularangan kulumisvikoihin liittyy niskan
alueella olevan ja tasapainoa ylläpitävän
proprioseptiivisen järjestelmän
toimintahäiriöitä. Niiden johdosta pään ja
vartalon välisten asennonmuutosten hallinta heikkenee.
Tasapainoelin toimii edelleen ja tiedottaa
keskushermostolle pään asennonmuutokset, mutta vartalon
tasapaino horjuu. Tasapainovaikeuksiin ei liity
silmävärvettä eli nystagmusta.
Valtimoiden kovettumataudin aiheuttama nikamavaltimoiden ahtautuminen
saattaa vaikeuttaa samanpuoleisen aivorungon verenkiertoa varsinkin,
jos henkilöllä on samalla kaularangan kulumisvikoja.
Huimaukseen liittyy tällöin myös
silmävärvettä eli nystagmus. Se ilmenee usein
ylöspäin
katsottaessa, kun päätä käännetään
taaksepäin ja nikamavaltimo joutuu puristuksiin.
Kuulo-tasapainohermon kasvain
Kuulo-tasapainohermon kasvaimia eli akustikusneurinoomia
esiintyy yhtä paljon sekä miehillä että naisilla.
Tavallisin sairastumisikä on 30-60 vuotta.
Kasvain on yleensä toispuolinen, mutta se voi olla myös
molemminpuolinen, kun se liittyy hermosidekudostautiin.
Taudinkuva ja esiintyminen
Akustikusneurinooma on hyvänlaatuinen hermotupen kasvain, joka saa
alkunsa tavallisimmin tasapainohermon alemmasta haarasta.
Koska se kasvaa ahtaassa hermokanavassa, se aiheuttaa paineellaan
myös kuulo-oireita. Pääoireena on sensorineuraalinen eli
sisäkorvatyyppinen kuulon huononeminen. Se voi olla sairauden
diagnosointivaiheessa joko hyvin lievä tai korva saattaa olla jo
kuuroutunut. Kuulon heikkenemiseen liittyy yleisesti korvan soiminen.
Huimaus on toinen pääoire. Se on
epämääräistä huojumista ja
epätasapainon tunnetta. Särkyä saattaa esiintyä
syvällä korvassa tai korvan takana.
Myöhäisvaiheessa kasvaimen ollessa suuri aivopaine
nousee, mikä aiheuttaa päänsärkyä ja
pahoinvointia. Myöhäisvaiheessa myös kasvohermo saattaa
halvaantua ja voi esiintyä kaksoiskuvia.
Jos kasvain painaa aivorunkoa, kävely muuttuu huojuvaksi.
Akustikusneurinooma on hidaskasvuinen ja vuosittain Suomessa todetaan
40-50 tapausta. Tästä huolimatta sitä
tiedetään esiintyvän
väestössä huomattavasti runsaammin, mutta hitaan kasvun
johdosta se ei yleensä ehdi aiheuttaa mainittavia oireita
elämän aikana.
Akustikusneurinooman diagnostiikka on selvästi parantunut uusien
kuulonmittausmenetelmien kuten herätepotentiaalimittausten ja
tietokonetomografiakuvausten ansiosta.
Hoito
Akustikusneurinooman hoitona on leikkaus. Koska kasvain on
peräisin tasapainohermosta, hermo tuhoutuu leikkauksessa.
Jos kasvain on pieni, kuulohermo voidaan säästää ja
kuulo voi säilyä. Keskisuurten ja suurten kasvainten
leikkauksessa korva
yleensä kuuroutuu. Suuren kasvaimen leikkauksessa saattaa
myös kasvohermo halvaantua, mutta useimmiten halvaus on
tilapäinen.
(Lähde: Suomalainen lääkärikeskus 3)
Menieren taudin diagnosointi ja hoito
terveyskeskuksessa(PDF)
Vertaistuen vahvuuksia ja heikkouksia
Vahvuuksia:
Vertaistuessa voidaan samaistua tuettavan vaikeuksiin omien kokemusten
kautta. Tietää, miten toivottomalta elämä voi
tuntua ja
voi lohduttaa tuettavaa.
Kuunnella, olla läsnä, antaa oiekaa tietoa
Sairauden alkuvaiheessa keskusteluapu saman kokeneen kanssa. Tauti ei
tapa, vaikka se panee polvilleen...
Tuki = usko, toivo ja rakkaus elämään. Tieto
sairaudesta ja miten elämän laatu paranee. Näkee
sairauden yli, on paljon hyvää
elämää sairaudesta huolimatta
Ratkaisukeskeisyys, toimintamalli = prosessi, tavoitehakuisuus
Hyvä, että nyt avautuu julkisemmaksi tukihenkilöt
Meniereen sairastuville ja toivottavasti voimme auttaa sairastuneita.
Ei yhdistystoiminnan tarvitse olla suurta, kun sitä ei haluta,
pidetään potilasyhteys tärkeänä. Helpommin
löytyisivät korvahuollon
puolelta meidätkin, siis yhdistyminen.
Pelon rauhoittaminen tiedon avulla. Aina saatavilla oleva kuuntelija,
joka tunnistaa samat tuntemukset, vaikeudet jne.
Omakohtainen kokemus antaa parhaan perustan vertaistuen antamiselle.
Siihen kun lisätään tietoa ja viisautta toisen
kohtaamisessa,
ollaan jo pitkällä hyvän vertaistuen tiellä.
Samat vaivat kokenut ymmärtää. Mielestäni,
"askeleen kaksi kuljen mä rinnalla toisen"
Kokemus yhtä tärkeää kuin tieto. Puhumme samaa
kieltä (potilas ja potilas), vertaa potilas -
lääkäri.
Henkilökohtainen kontakti, vertaistukihenkilö on paras
asiantuntija omassa sairaudessa, vaitiolovelvollisuus, kokemus
Kun itse ollaan koettu samaa!
Oikea-aikaisuus, elämänlaadun parantaminen
Heikkouksia:
Jos vertaistuen antaja ei osaa suhtautua oikein tuettavaan esim.
vähättelee tuettavan kokemuksia ja kertoo omista
kokemuksistaan
Vähättely, kertoa omista jutuistaan kuuntelematta toista
En tiedä, voiko tuen antaja liikaa uppoutua tuen saajan
vaikeuksiin, pitäisi kuitenkin pysyä asialinjalla
Hajanaisuus. Vaikea saada tietoa sairastuneille. Toiminnan vaikeus
Mentoritoimintaa vaikea järjestää
Vielä harvinainen sairaus ei ole niin tiedossa. Tauti on
hermostuttava olotila, kun se iskee eikä tiedä mihin se
johtaa. Ei löydy
vertaispotilaita helposti!
Tukea tarvitsevien kaukainen sijainti pääkallonpaikasta.
Yhteydenotot tukijaan pitäisi saada selviksi
lääkäreille. Kaikilla ei ole tietokonetta.
Jos on selvillä esim. liiton puheenjohtajan numero, kaikilla ei
ole tarmoa ja rohkeutta soitella sinne
Vertaistuen heikkous on, jos se on vääränlaista eli
tukihenkilöllä ei ole tietoa eikä ymmärrystä
kohdata tuettavaa, hän kertoo omaa kertomustaan
(joka voi olla ihan kauhea), ei osaa kuunnella jne...
Joutuuko liikaa uhraamaan omaa aikaansa?
Vertaistukihenkilöitä on harvassa yhdistyksen tai sairaalan
toimintapiirin alueella
Oma jaksaminen
(Lähde: Meniere-posti 4/07, Kirsi Varpa Tampereen yliopisto)
Menieren taudissa
käytettäviä lääkkeitä:
Betaserc
Vertipam
Stemetil
"Menieren taudin yhteydessä on
muistettava, että pahimmillaan se on todella
invalidisoiva. Kukaan toinen ihminen ei kykene
ymmärtämään, millainen olo on
silloin kun
huimaa ja ei tiedä mikä
on katto ja mikä lattia. Vessaan ei
pysty menemään
tarpeilleen, eikä pysty
syömään eikä juomaan. Menieren tautia sairastavien
yksinäisten
ihmisten on vaikea hoitaa
päivittäiset ruokaostoksensa. He saattavat invalidisoitua
täysin ja juuttua kotiinsa.
Myös perheelliset saattavat eristäytyä kohtausten
pelossa."
Outoja
tuntemuksia?
Katso tästä PowerPoint
esitys Menieren-taudista