Ainoana oireena esiintyessään huimaus on lähes aina vaaraton, mutta voi kylläkin vaarantaa liikkumisen ja
turvallisen autolla-ajon. Eräiden muiden oireiden tai löydösten kanssa yhdessä huimaus voi joskus olla merkki
vakavasta aivosairaudesta. Sen vuoksi huimauspotilaalla on useimmiten tarpeen tehdä neurologin kliininen
tutkimus. Monet huimausta aiheuttavat sairaudet voidaan todeta ilman kuvauksia tai muita koneellisia tutkimuksia.
Tutkimus alkaa sen selvittämisellä, mitä tutkittava tarkoittaa huimauksella. Yhdelle huimaus on kiertämisen tunnetta,
toinen kokee kaatuvansa takavasemmalle, kolmas kokee yleistä epävarmuutta ikään kuin olisi hieman huppelissa.
Neljännen silmissä mustenee pystyyn noustessa, viides tuntee kävelevänsä tyhjän päällä, kuudennella on jonkinlaista
tuntemusta ylävatsalla... Huimauksen kuvauksesta lääkäri voi päätellä paljonkin siitä, missä hermoston osassa oireen
aiheuttava häiriö on. Yhtä tärkeää kuin huimauksen mahdollisimman osuva kuvaus on tieto muista huimauksen aikana
esiintyvistä oireista. Näiden tietojen ja yksinkertaisen kliinisen tutkimuksen nojalla voidaan useimmiten sulkea vakavien
sairauksien mahdollisuudet pois.
Neurologiassa huimaus määritellään epätodelliseksi aistimukseksi siitä, että keho liikkuu ympäröivässä tilassa. Onko huimaus
siis pelkkää harhaa? Vastaus on kyllä - sikäli että huimauksen tunteen saa aikaan subjektiivinen virheaistimus liikkeestä,
jota todellisuudessa ei tapahdu. Ihminen voi tuntea huimausta ja silti lääkäri toteaa hänen pysyvän silmät suljettuna vakaasti
paikallaan jopa varpaillaan seisten. Vastaus on ei - sikäli että ulkopuolisenkin havaitsema huimauspotilaan hoipertelu johtuu
hänen yrityksestään korjata virheellisen liikeaistimusten aiheuttama aivojen tulkinta tasapainon häiriöstä. Poikkeava liike
ei siis ole huimauksen syy vaan seuraus. Huimaukselle löytyy 90 %:ssa tapauksista elimellinen syy, mutta joskus se voinee
syntyä puhtaasti psyykkisillä mekanismeilla. Huimaus on aina siitä kärsivälle todellinen asia, mutta sen aiheuttaman haitan
suuruus vaihtelee.
Ihmisen tasapainon ylläpitäminen perustuu kolmen aistinjärjestelmän saumattomaan yhteistyöhön. Nämä ovat näköaisti,
sisäkorvan tasapainoelin sekä kehon, eristyisesti raajojen, asentotunto. Koska pienikin liikahdus merkitsee kehon
painopisteen siirtymistä, tasapainojärjestelmän on kyettävä reagoimaan salamannopeasti asennon muutoksiin. Liikkuessamme
voimme jossain määrin tietoisesti ennakoida tasapainoa uhkaavia tekijöitä. Korkeaa kynnystä lähestyessämme valmistaudumme
näköaistin antaman tiedon perusteella ottamaan kynnyksen kohdalla käyttöön erilaisen liikesarjan kuin tasaisella lattialla
kävellessämme.
Erityisen tärkeä tasapainojärjestelmän vaikutus on odottamattomissa tilanteissa. Jalan törmätessä kynnykseen yllättäen
seuraa tasapainohäiriö, horjahdus, joka korjataan sekunnin murto-osassa täysin automaattisesti ja asia tulee tietoisuuteemme
vasta pienen hetken kuluttua. Jos tasapainojärjestelmä toimii huonosti, seuraa kaatuminen ja sen myötä joskus vakaviakin
seurauksia, kuten lonkkamurtuma.
Ihminen pystyy korvaamaan yhden tasapainojärjestelmän osan vajaatoiminnan varsin hyvin kahdella muulla. Sokea oppii
liikkumaan sujuvasti asentotunnon ja tasapainoelimen antaman tiedon varassa. Tuntohermojen sairauksissa tasapaino
ylläpidetään sisäkorvan ja näköaistin varassa. Tällainen ihminen pärjää hyvin valoisassa, mutta pimeässä hän jää yhden
järjestelmän varaan ja huimauksen aiheuttama haitta korostuu voimakkaasti.
Näköaisti kertoo meille sijaintimme ympäristöön nähden. Valveilla ollessaan ihminen kohdistaa katseensa joka hetki
automaattisesti johonkin kiintopisteeseen. Liikkuessamme paikasta toiseen vaihdamme kiintopistettä jatkuvasti.
Kiintopiste ikäänkuin ankkuroi meidät kunakin hetkenä ympäröivään tilaan. Nivelissä ja jänteissä olevat hermopäätteet
viestittävät tietoa kehomme asennosta. Tämän tiedon perusteella pystymme liikkumaan hämmästyttävällä tarkkuudella
pimeässäkin.
Sisäkorvan tasapainoelin ilmaisee herkästi pienetkin kehon liikkeet. Tasapainoelimen toiminta perustuu kolmeen toisiaan
kohtisuorasti sijaitsevaan kaarikäytävään, joiden sisällä virtaa nestettä. Liike aiheuttaa nesteen virtauksen, joka taivuttaa
käytävän seinämässä olevia hermostoon kytkettyjä värekarvoja. Aivot tulkitsevat näiden kolmen aistinjärjestelmän
lähettämät signaalit, jotka ovat normaalisti toinen toistaan vahvistavia ja päättelevät automaattisesti millaisia korjauksia
tarvitaan.
Mikäli kiintopistettä ei voida muodostaa - kuten tapahtuu Linnanmäen Vekkulassa - koemme huimausta. Samoin tapahtuu,
mikäli näköhavainto on ristiriidassa aikaisemmin opitun näköinformaation kanssa. Eräs potilas kuvasi tämän sattuvasti:
Hän kuvitteli makaavansa sairaalan sängyssä mahallaan ja katselevansa lattiaa. Samalla hetkellä, kun hän tajusi lattiassa
näkyvien kirkkaiden kuvioiden olevan itse asiassa kattolamppuja, häntä alkoi huimata. Useimmille lukijoille lienee tuttu
kokemus se lievä huimauksen tunne, joka syntyy kun istuu paikallaan olevassa junassa ja viereinen juna lähtee liikkeelle.
Näköaistimus tulkitaan ensin niin, että oma juna liikkuu ja huimauksen tunne tulee siitä ristiriidasta, että sisäkorvan
tasapainoaisti ei vahvista liikkeen alkamista.
Vaikka huimauksen aiheuttajana on vain harvoin vakava sairaus, itsepintaisesti jatkuva huimaus on syytä aina selvittää
lääkärin tutkimuksella - jo senkin vuoksi, että eri huimaustyyppien hoidot poikkeavat suuresti toisistaan. Yleisin
huimauksen syy on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Se johtuu tasapainoelimessä kiertävässä nesteessä olevasta
sakkaumasta, joka laskeutuu kaarikäytävän värekarvojen kohdalle ja aiheuttaa ylimääräisen hermoärsykkeen. Oire
tuntuu tyypillisesti aamulla ja nimenomaan käännettäessä päätä tiettyyn suuntaan. Lääkäri toteaa tilan helposti ilman
lisätutkimuksia ja määrää hoidoksi pään käännöksiä sisältävän liikesarjan. Tila paranee lähes aina, mutta voi uusiutua.
Hyvänlaatuinen asentohuimaus ei vaurioita kuuloa.
Niskan ja hartian lihaskireys on yleinen huimauksen syy. Joskus jännitysniskan oireisiin liittyy myös korvien soiminen.
Huimaus syntyy siitä, että jännittyneet lihakset vääntävät kaularankaa jommalle kummalle puolelle, jolloin kaulanikamissa
olevat asentoa aistivat hermopäätteet aktivoituvat epäsymmetrisesti. Niskaperäinen huimaus syntyy sitä herkemmin, mitä
enemmän kulumamuutoksia kaularangassa on. Näin ollen se on ikäihmisten yleisimpiä huimauksen aiheuttajia.
Tasapainohermon ärtymistila ilmenee äkillisenä, voimakkaana kiertohuimauksena, johon liittyy pahoinvointi ja oksentelu.
Tällaisen kohtauksen sattuessa on hakeuduttava välittömästi tutkimuksiin, koska erehdyttävästi samantapainen oireisto
voi syntyä esimerkiksi pikkuaivojen verenkiertohäiriössä. Tilat voidaan kuitenkin helposti erottaa toisistaan neurologisella
tutkimuksella ja pään kuvauksella. Tasapainohermon ärtymistila on rajusta alustaan huolimatta hyvänlaatuinen sairaus.
Oireet kestävät muutaman päivän, joskus parikin viikkoa. Lievempää tasapainon epävarmuutta voi jatkua pidempäänkin,
mutta onneksi tila ei uusiudu.
Menieren tautiin kuuluu kolme oiretta: kohtauksellinen huimaus, korvan soiminen tai paineen tuntu sekä kuulon aleneminen.
Maassamme todetaan vuosittain yli 2000 uutta tapausta. Kohtauksia voi tulla useita peräkkäin ja ne kestävät puolesta tunnista
kuuteen tuntiin. Huimauksen ja siihen usein liittyvän pahoinvoinnin vuoksi potilas on työkyvytön kohtauksen aikana. Menieren
taudin ajatellaan johtuvan sisäkorvan kaarikäytävän turvotuksesta. Tautia hoidetaan beetahistiini-nimisellä lääkkeellä.
Lisäksi suositellaan vähäsuolaista ruokavaliota. Jos tauti on vaikeasti invalidisoiva, välikorvaan ruiskutetaan puudutetta tai
lääkeainetta, jonka avulla tarkoituksella aiheutetaan tasapainoelimen yliaktiivisten aistinsolujen osittainen vaurio.
Alhainen verenpaine voi aiheuttaa huimauksen tunteen. On normaalia, että makuulta pystyyn noustessa verenpaine hetkellisesti
laskee. Joillakin ihmisillä reaktio on tavallista voimakkaampi ja heillä voi ilmetä huimauksen tunnetta tai silmissä mustenemista.
Kun tila on todettu eri asennoissa tehdyillä verenpaineen mittauksilla, hoidoksi riittää useinmiten liian äkkinäisten asennon
muutosten välttäminen.
Rytmihäiriöt voivat tuntua huimauksena. Tämä johtunee siitä, että aivoihin menevä verivirta heikkenee hetkellisesti. Rytmihäiriöiden
luonne ja niiden lääkehoidon tarve voidaan todeta joko tavallisen sydänfilmin perusteella tai 24 tunnin pituisen jatkuvan
sydänsähkökäyrän rekisteröinnin avulla (ns. holter-tutkimus).
Huimaus voi olla oire ohimenevästä aivorungon tai pikkuaivojen verenkiertohäiriöstä. Yleensä huimaukseen liittyy tällöin
muitakin oireita, esimerkiksi pahoinvointia, liikkeiden kömpelyys, silmävärve tai kaksoiskuvien näkeminen. Vanhuksen
huimaukselle ei välttämättä löydy muuta syytä kuin se, että iän myötä tasapainojärjestelmän reaktionopeus hidastuu eikä se
pysty mukautumaan nopeisiin asennon muutoksiin.